Yhteystiedot

29.12.2014

Pallotunika ja panta

Joulun alla pienelle ihanalle  1-vuotiaalle sujahti lahjakassiin tällainen tunika ja panta. Kaava Ottobre 4/2014  Autumm Forest trikoopusero koko 86cm, jota jatkoin vapaalla kädellä tunikamaiseksi.

Pinkki pallotrikooangas lahjoitus mummiltani. Sininen trikoo kirpparilta. Pannan malli katsottu jostain tyttöjemme vanhasta pannasta.
*****************************************************************
Ostin muuten peitetikkikoneen ja olen sillä nyt harjoitellut erilaisia ompeleita. Kone on Brother cv 2340 ja olen kovin ihastunut siihen. <3
Hihansuiden ja pääntien kanttaukset tehty uudella peitetikkikoneellani. Ohjeita erilaisiin pääntiehuolitteluihin löytyy esimerkiksi täältä Mutturallan blogista. Itse tein tässä paidassa siis siten, että saumuroin ensin resorin renkaana kiinni ja tikkasin sitten peitetikkikoneella saumat paitakankaan puolelle siten, että tikkaukset eivät tule resorin päälle vaan kulkevat paitakankaalla. Mun perfektionistisilmääni kuitenkin ottaa tuo saumuri-peitetikkiommel nurjalla, joten kokeilen seuraavaan paitaan toisenlaista huolittelua. Tunikan helma huoliteltu myös peitetikkikoneella ja kyllä tuli kaunis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti