Yhteystiedot

18.2.2013

Kääntömekko

Paikallinen kangaskauppa julisti aivan ihana kilpailun "Metristä vaatteeksi", jossa tarkoituksena valmistaa lapselle vaate. He jakoivat kymmennelle ensimmäiselle tarvikepaketin, joka sisälsi kankaita ja lankoja, mutta kilpailuun sai osallistua myös muilla sieltä ostetuilla kankailla.

Luulin ensin, että tarkoituksena oli itse suunnitella oma lastenvaate. Luulin myös, että heiltä ostettujen kankaiden lisäksi olisi saanut käyttää muitankin kankaita, joten päähäni muodostui heti visio kääntömekosta, jossa kuosien lisäksi myös hihojen ja helman säätömahdollisuudet. Mutta...

Eihän sitä itse tarvinnutkaan suunnitella eikä saanut käyttää kuin ainoastaan heiltä ostettuja kankaita (joka muuten mielestäni siis erittäin hyvä asia!). Mutta lopputulos siis joka tapauksessa tämä:




Yksivärisistä trikoista kääntömekko, jossa pääntiellä, hihoissa ja helmassa kuminauhat. Applikointikuva minun ja mieheni yhteistyön tulos. Kaavat siis piirsin itse ottamalla mallia erilaisista mekoista ja hihoista ja muuntelin osia sitten yhteensopiviksi. Mekon pohjana jo aiemmin tekemäni Suuri Käsityölehden mekko (kuva täällä), jota kavensin ja pidensin suunnitelmieni mukaan. Hihat piirsin jostain raglanpaidasta ja muokkasin ne tuohon mekko-osaan sopiviksi. Lisäksi pidensin ja levensin hihoja hihansuusta, jolloin sain niihin enemmän pussimaisuutta. Mekko on kokonaan käännettävä ja siinä olikin melkoisesti pähkäiltävää, kun mietti, miten saumoja tulee ommella niin, etteivät ne jää näkyviin.

Tässä vielä näitä vaihtoehtoja helma- ja hihapituuksille

Mokiakin sattui...

- Huonot langat (LIDL) --> hyppytikkejä paljon!
- Väärän värisiä lankoja --> vihreissä varsissa ja lehdissä väriltään yhteensopimattomat langat
- Silitin tukikankaan siniselle puolelle vasta applikointikuvien silittämisen jälkeen --> ryppyjä kankaassa

 ... mutta virheistä opitaan! Olen tyytyväinen, että haastoin itseni ja suunnittelin sekä toteutin visioni ja kehtasin vielä vielä mukaan kilpailuunkin! :)

1 kommentti: