Yhteystiedot

6.8.2014

Haipenaali

Kummipoikani aloittaa huomenna koulutaipaleensa ja tein hänelle sen kunniaksi tällaisen haipenaalin. Haipenaaleita löytyy pilvinpimein esimerkiksi Pinterestistä. Itse ihastuin tällaiseen penaaliin nähdessäni Unikuun terapiahuone- blogin Tussihain.
 Tämä minun tekemäni hai on pituudeltaan pyrstöineen noin 30cm. Vetoketju (eli suu) 14cm. Kaavat piirsin itse mukaillen Velhonviita -blogin kaavoja, josta katsoin siis lähinnä mittoja osille. Päällinen ja silmät nahkaa, vihertävä kangas joustavaa tekonahkaa. Selkäevä ja pyrstö kaksinkertaisia, vatsaevät yksinkertaiset. Tämä siitä johtuen, että penaalista olisi tullut mielestäni melko pönkkö, jos kaikki evät olisivat olleet kaksinkertaisia. Nyt sujahtaa paremmin reppuun. Sisäosa vanha viininpunainen trikootoppi. Vetoketju kirpputorilta. Hyvät ohjeet mm. vetoketjun ompeluun löytyi Pinterestin kautta täältä.
Tässä alla vielä ensimmäinen versio penaalista (nahasta ommeltu), jonka tein ilman mitään ohjeita. Kun kaikki pitää saada aina nyt ja heti... aina ei kannata! :/ Ihan mukavahan tuokin penaali on, mutta täynnä pieniä kosmeettisiä virheitä (väärän värinen lanka, pyrstö väärinpäin, vetoketju ommeltu väärin jne), jotka tulivat, kun en miettinyt esimerkiksi ompelujärjestystä ja tein penaalia hyvin väsyneenä. 3-vee tyttäreni kutenkin ihastui kovasti tähän harjoituskappaleeseen, joten eiköhän tämä käyttöön pääse.

4 kommenttia:

  1. Haipenaali on kyllä hauska. Itsekin ompelin omalle Koululaiselleni sellaisen viime syksynä. Eilen siihen taas pakattiin tavarat, että sen voi ottaa tänä aamuna koulussa esiin. :)

    VastaaPoista
  2. Joo kävinkin katsomassa sitä sinun penaalia, kun mietin vielä omaani. Hieno oli! :)

    VastaaPoista
  3. Hauska penaali! Täytyy itekin kokeilla: kaapista löytyi muutama päivä sitten keinonahkaa - syytä en sen ostoon enää muista, hah - ja aloittevana ompelijana tuossa olisi juuri sopivasti harjoittelua vielä kun suuremmista töistä haaveilen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hauska minustakin! Sainkin eilen kuulla, että lahjansaaja on kovasti tästä penaalista tykännyt. :) Niin ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista